Lauri Viita Runo
Tervetuloa tutustumaan Lauri Viidan runouden monimuotoiseen maailmaan! Täällä pääset kokemaan laajan kirjon runoja, jotka kertovat muun muassa kesän lämmöstä, äidin rakkaudesta, onnen hetkistä ja kevään heräämisestä. Viidan runot ovat kuin matka läpi vuodenaikojen ja tunteiden – ne herättävät ajatuksia ja kutsuvat mukaan elämän ihmeelliseen tanssiin.
Lauri Viita, tuo Tampereen oma poika, oli mestari sanojen sommittelussa ja tunnetilojen maalaamisessa. Hänen kykynsä vangita suomalaisen sielunmaiseman yksityiskohdat tekevät hänen runoistaan ajattomia. Oli kyse sitten kevään ensimmäisistä leskenlehdistä tai äidin lempeästä hymystä, Viita osasi kietoa arkiset asiat runollisuuden kaapuun.
Kun löydät runon, joka kolahtaa, voit tallentaa sen itsellesi yhdellä klikkauksella – helpompaa kuin koskaan ennen! Ehkäpä Lauri Viidan sanat saavat sinutkin tuntemaan, kuin olisit juuri astunut kesäiseen niittyyn tai kokenut onnen hetken kevätauringossa. Runot ovat täällä sinua varten, joten anna sanojen viedä sinut matkalle, joka saattaa jopa naurattaa tai liikuttaa kyyneliin – usein molempia yhtä aikaa!
Kiven kolossa kasvaa kukka,
päivän ensimmäinen valo sen herättää.
Kuin elämä itse, sinnikäs ja voimakas,
Lauri Viidan sanoin, maailma herää.
—-
Pellon laidalla, ruis raukeana taipuu,
taivaanrannassa myrsky nousee.
Runoilijan sanat, kuin tuulen tuiverrus,
kertovat tarinaa suomalaisesta sisusta.
—-
Kotikadun varjot pitenevät iltaisin,
muistot leikkivät lasten lailla piilosta.
Lauri Viidan säkeet kaikuvat,
kuin vanhan radion rätinä sydämessä.
—-
Talven selkä taittuu, kevät kolkuttaa,
jään alta paljastuu elämän janoinen maa.
Viita maalaa kuvan sanoilla,
jokainen rivi kevään toivoa täynnä.
—-
Äidin hymy, lapsen ensi askeleet,
runoilija vangitsee hetken, joka ei katoa.
Viidan kynästä syntyvät sanat,
lohduttavat, kannustavat ja pysäyttävät.
—-
Aamu sarastaa, kahvin tuoksu täyttää keittiön,
Viidan sanat tanssivat lehtien havinassa.
Jokainen aamu uusi runo,
elämän nälkäinen rytmi jatkuu.
—-
Syksyn lehdet, kuin kirjeet menneisyydestä,
kerrotaan tarinoita, joita vain sydän ymmärtää.
Lauri Viidan runot, kuin syksyn tuuli,
puhaltaa uutta elämää vanhoihin muistoihin.
—-
Joet virtaavat kohti tuntematonta merta,
runoilijan sanat ohjaavat matkaa.
Viita löytää lohdun luonnon kuvista,
joissa jokainen hetki on runon arvoinen.
—-
Kaupungin syke, kivinen polku,
runoilija kulkee, silmät auki unelmille.
Viidan sanat, kuin kaupungin valot,
loistavat pimeässä, näyttävät tien kotiin.
—-
Hämärän hetket, kun maailma hiljenee,
Lauri Viidan runot kuiskivat: et ole yksin.
Yössä on lohtua, kun sanat seuraavat,
kuin ystävän käsi olkapäällä.
—-
Lauri Viita Runo Kesä
Kesäpäivän lämpö syleilee,
lehdet kimmeltävät auringon loisteessa.
Viidan sanoin, kesä on kuin runo,
elävä, väreilevä ja täynnä elämää.
—-
Niityllä kukat tanssivat tuulessa,
kimalaiset hyörivät työssään.
Lauri Viita maalaisi tämän näyn,
sanoin, jotka tuoksuvat kesältä.
—-
Järven rannalla aalto lyö leppeästi,
kaislikko kuiskii kesäisiä salaisuuksia.
Viidan kielellä kerrottuna,
jokainen aalto on tarinan alku.
—-
Yössä sirkat soittavat serenadia,
tähdet syttyvät yksi kerrallaan.
Viidan runoissa kesäyö ei vaikene,
vaan puhuu sydämen kielellä.
—-
Kesän tuuli, se vie mennessään,
leikkii puiden oksilla kuin lapsi.
Lauri Viidan sanoissa jokainen tuulenvire,
on kuin hengähdys, joka elävöittää sielua.
—-
Aurinko paistaa korkealta,
valaisee polut, joita kuljemme.
Viidan runot kesästä hehkuvat,
kuin päivänvalo, joka ei katoa.
—-
Kesän ensimmäinen mansikka,
makea ja mehevä suussa.
Lauri Viita kuvailisi tätä hetkeä,
sanoin, jotka maistuvat kesän alkamiselta.
—-
Pitkät kesäillat, yöttömät yöt,
taivas alati muuttuva taideteos.
Viidan sanat vangitsevat valon,
joka ei häviä, vaan loistaa läpi yön.
—-
Metsässä varjot leikkivät,
valon ja pimeyden tanssi.
Lauri Viita löytäisi tästä inspiraation,
runolle, joka kertoo kesän kontrasteista.
—-
Kesäkukat puhkeavat kukkaan,
värien loisto keskellä vihreää.
Viita kirjoittaisi niistä oodin,
joka ylistää kesän kauneutta ja kukoistusta.
—-
Lauri Viita Runo Äiti
Äidin katse, lempeä ja lämmin,
kuin kevätaurinko, joka sulattaa lumen.
Viidan sanoin, äiti on kuin maa,
joka kantaa ja ravitsee, antaa kasvaa.
—-
Äidin syli, turvapaikka myrskyssä,
jossa pelot haihtuvat kuin usva aamuauringossa.
Lauri Viita maalaisi sanoin tämän turvan,
kuin talon, joka seisoo lujana tuulessa.
—-
Äidin laulu, illan hiljaisuudessa,
kuin tuuli, joka kuljettaa lehtien kuiskauksia.
Viidan kynästä syntyisi runo,
joka kertoo äidin rakkauden voimasta.
—-
Kun äiti nauraa, maailma kirkastuu,
hänen ilonsa on kuin kirkas päivä pimeän talven jälkeen.
Viidan sanoissa tämä valo saisi muodon,
joka lämmittää sydämiä pitkään.
—-
Äiti opettaa, kuin puu opettaa oksiaan kurottamaan korkealle.
Hänen viisautensa juurtuu syvälle,
kuin Viidan runot, jotka jäävät elämään.
—-
Äidin kädet, ne luovat ja lohduttavat,
kuin taiteilijan siveltimet, jotka maalaavat maailman väreillä.
Lauri Viita ylistäisi näitä käsiä,
jotka rakentavat kodin ja pitävät sen koossa.
—-
Äidin askeleet, varmat ja voimakkaat,
ne ohjaavat meitä eteenpäin elämän polulla.
Viidan runoissa ne kumahtaisivat,
kuin sydämen lyönnit rinnassa.
—-
Äidin silmät, peilit, jotka heijastavat menneisyyttä ja tulevaisuutta,
ne kertovat tarinoita, jotka opettavat ja inspiroivat.
Viita kirjoittaisi näistä silmistä,
jotka näkevät kaiken ja unohtavat harvoin.
—-
Äidin hiljaisuus, sekin puhuu,
kuin metsä puhuu tuulen kanssa.
Lauri Viidan runoissa tämä hiljaisuus,
kertoisi rakkauden kieltä, jota kaikki ymmärtävät.
—-
Äidin muisto, kuin perintö, joka kulkee sukupolvelta toiselle,
jokainen hetki hänen kanssaan on kuin kallisarvoinen jalokivi.
Viita runoissa muistoista syntyy metsä,
jossa jokainen puu kertoo äidin tarinan.
—-
Lauri Viita Onni Runo
Onni on kuin aamukaste,
hetkellinen ja hauras,
Viidan sanoin, se lepää lehdellä,
katoaa auringon ensi suudelmasta.
—-
Kesän ensimmäinen mansikka suussa,
makea, täynnä kesäpäivän lämpöä.
Viita maalaisi tämän onnen,
runossa, joka maistuu auringonvalolta.
—-
Onni on kuin vanha ystävä,
joka ilmestyy odottamatta,
Viidan sanoissa se saapuu hiljaa,
mutta valaisee huoneen kuin kynttilä.
—-
Lapsen nauru, joka kantautuu korviin,
kuin kirkas kello kaukaa.
Lauri Viita kirjoittaisi siitä runon,
joka soi sydämessä vielä vuosien jälkeen.
—-
Onni löytyy pienistä hetkistä,
kuin löytäisi kadonneen avaimen.
Viidan runot muistuttavat,
että jokainen hetki on avain onneen.
—-
Onni on kuin syksyn lehti,
kirjava, kiehtova ja katoavainen.
Viita kuvaisi sen tanssina tuulessa,
jokainen pyörähdys täynnä elämää.
—-
Onni on kuin joki,
joka virtaa hiljaa, määrätietoisesti.
Lauri Viidan runoissa se kulkisi,
koskettaen joka rantaa, jättäen jäljen.
—-
Aamukahvin tuoksu, joka täyttää kodin,
onni on arjen yksinkertaisissa iloissa.
Viita vangitsisi tämän tuoksun sanoiksi,
runoksi, joka herättää aistit.
—-
Ystävän halaus pitkän päivän jälkeen,
onni on yhteenkuuluvuuden tunne.
Viita kirjoittaisi siitä, kuinka sydämet,
kohdatessaan, loivat hetken täydellisyyttä.
—-
Onni on kuin talvinen aurinko,
harvinainen mutta ihmeellisen voimakas.
Viidan runoissa se olisi valo,
joka läpäisee pimeyden, antaa toivoa.
—-